Vaihdoksia East City Giants ry:n hallitukseen

East City Giants ry:n vuosikokouksessa on tänään valittu seuralle uusi hallitus, jonka johdolla jatketaan valmistautumista kauteen 2025.
Uuden hallituksen muodostavat:
Antti Hemminki, Mika Eloranta, Heidi Nieminen, Taneli Haimi, Felix Salonen, Petri Pallari​.
Uusi hallitus valitsi keskuudestaan puheenjohtajaksi Antti Hemmingin ja varapuheenjohtajaksi Mika Elorannan.

Nyt valittu hallitus on sitoutunut jatkamaan seuran kehittämistä innolla ja päättäväisyydellä.​
Samalla East City Giants ry haluaa esittää lämpimät kiitokset edelliselle hallitukselle pitkäjänteisestä ja arvokkaasta työstä seuran hyväksi. Erityiskiitos kuuluu Tero Blomsterille, jonka panos puheenjohtajana on ollut merkittävä seuran kehityksessä. Tero Blomsterin ja muutama vuosi sitten hallituksesta pois jättäytyneen Henri Kurjen omistautunut työ on ollut keskeisessä roolissa siinä, että seura on saavuttanut nykyisen asemansa.​

Lisätiedot: Puheenjohtaja Antti Hemminki antti@hemminki.me

Päävalmentaja Mika Eloranta ja GM Antti Hemminki juhlivat kaudella 2024 Spagettimaljan voittoa ja nyt johtavat uutta hallitusta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan rooleissa.
Päävalmentaja Mika Eloranta ja GM Antti Hemminki juhlivat kaudella 2024 Spagettimaljan voittoa ja nyt johtavat uutta hallitusta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan rooleissa.
Felix Salonen
Felix Salonen
Taneli Haimi
Taneli Haimi
Petri Pallari
Petri Pallari
Heidi Nieminen
Heidi Nieminen