Helsinki East City Giants päättää 1-divisioonan runkosarjan lauantaina ottelulla Oulu Northern Lightsia vastaan. Ottelussa ratkaistaan runkosarjasijoitukset Tampere Saintsin takana, ja tarjolla on yhä myös kotietu välieriin.
Miesten 1-divisioonan runkosarja tulee päätökseen lauantaina, kun Helsinki East City Giants matkustaa Oulu Northern Lightsin vieraaksi. Joukkueiden aiempi kohtaaminen Helsingissä päättyi ECG:n suurinumeroiseen 43-3 voittoon, mutta Ouluun matkaa hieman muuttunut joukkue, kun osa nuorista U-17 pelaajista on maajoukkueleirillä, ja osa on jo lähtenyt koulutielle ulkomaille. Keskittyminen täytyy olla huipussaan, mikäli Oulusta halutaan matkustaa takaisin sarjapisteiden, sekä runkosarjan kakkostilan kera.
ECG on pelannut kaudella tasaisesti voittaen kertaalleen Oulun ja Pirkkalan. Tappiot ovat tulleet niin ikään Pirkkalaa vastaan, kuin myös Tampere Saintsia vastaan. Toisaalta, viikko sitten ECG antoi erittäin tiukan vastuksen Saintsille, ja piti ottelua tiukkana loppuun saakka. ECG:n hyökkäys on pelannut heittopainotteisesti, ja Giantsin pelaajat ovatkin miehittäneet divisioonan heittotilastot. Keskushyökkääjä Arttu Blomqvist on kuitenkin väläytellyt taitojaan, ja tehnyt kahdessa edellisessä ottelussa upeat pitkät touchdownit, joten täysin ei voi ECG:n juoksuhyökkäystä unohtaa. Myös pelinrakentaja Shay Netter juoksi kaksi touchdownia viime viikonlopun ottelussa. Giantsin nuorista pelaajista U-17 flägimaajoukkueleirillä ovat Olli Kivalo, Niko Miettunen ja Ville Kivisaari, joka johtaa divisioonan laitahyökkääjätilastoja. Näin siis jää tilaa nuorille laitahyökkääjille nostaa tasoaan ja tuoda itsensä parrasvaloihin. Etenkin Lauri Hautala, Aapo Valaranta, Onni Koponen ja Muntazar Mansour saavat varmasti näyttää taitojaan, ja lisäksi keskushyökkääjä Tuana Bibani on käynyt myös laitahyökkääjän paikalla.
ECG:n puolustuksesta Felix Salonen on ollut tällä kaudella liekeissä, ja johtaakin 1-divisioonan taklaustilastoja. Lisäksi puolustuksen linjasta täytyy nostaa esiin Gabriel "Gaby" Arcanjo Santos Vasku, joka on aiheuttanut harmaita hiuksia vastustajien pelinrakentajille ja keskushyökkääjille vahvalla linjapelaamisellaan. Myös puolustuksen takakenttä on pelannut hyvin, ja vastustajien heittohyökkäyksille ei ole jäänyt paljon aukkoja edetä heittäen.
Oulu on selkeästi juoksupainotteinen joukkue, joten lauantain ottelusta on lähtökohtaisesti odotettavissa ECG:n juoksupuolustus vastaan Oulun vahva juoksuhyökkäys. Northern Lightsin ykköspelinrakentaja loukkaantui alkukaudesta, joten hyökkäyksen eteneminen on perustunut pääosin Pauli Pylvään, Oskari Koivumäen ja Juhana Tuomivaaran juoksuihin.
Lauantaiksi odotettavissa on kuuma 1-divisioonan runkosarjan päättävä ottelu, josta ei varmasti tunnetta puutu.

