Uudet Jättiläiset kertovat liittymisestä ECG:hen ja fiiliksiä tulevasta

Jokainen jenkkifutisjoukkue muuttuu harjoituskauden aikana ja niin on käynyt ECG:llekin. Suurimpana ja näkyvimpänä muutoksena voidaan pitää nousua 1-divisioonaan ja Jabari Harrisin liittymistä joukkueeseen ja ottaessa ohjat joukkueen hyökkäyksestä. Vaikka iso osa viime kauden pelaajia jatkaakin, niin uusiakin on tullut mukavasti mustakeltaisiin. Joukkueeseen on liittynyt sekä lajin aloittaneita pelaajia että lajin parissa jo pelanneita.

Kaksi näistä ovat kolmannen jenkkifutiskautensa aloittava keskushyökkääjä Santeri Lehtola sekä tulokaspelaaja puolustuksen linjamies Asko Pajunen.

Vuonna 1987 Kotkassa syntynyt Lehtola aloitti amerikkalaisen jalkapallon lähes 3 vuotta sitten, palatessaan Norjasta, jossa hän pelasi ammatikseen jääkiekkoa. Kaksi edellistä kautta hän on pelannut Lohja Lionsissa sekä yhden ottelun viime vuonna Kotka Eaglesissa kansainvälisessä Baltic Sea Leaguessa. Lehtolan kaksi veljeä pelaakin vielä Kotkassa ja hänen isänsä pelasi myös aikoinaan, joten laji on ollut lähellä Lehtolan sydäntä pitkään.

Santeri Lehtola, mikä sai liittymään ECG:hen?

“ECG:tä oli moni suositellut ja muutama tuttu siellä treenas, niin päätin lähteä kokeilemaan riittääkö rahkeet ylempään divisioonaan.”

Minkälainen joukkueen harjoituskausi on ollut?

“Harjoituskausi on ollut motivoiva sekä mukava (varsinki itselle ku onnistunu tiputtaa painoa sen 10kg) ja jätkät treeneissä on ottanut todella hyvin mukaan porukkaan vaikka en edes tiedä puolienkaan nimiä!”

Lehtola on valmis takomaan jaardeja ECG:n väreissä.

Minkälainen keskushyökkääjien osasto ECG:llä on?

“Keskushyökkääjien osasto on ollut vaihteleva, loukkaantumisten takia mutta hyvää pöhinää ollaan saatu keskenämme aikaan ja kilpailua on joka treeneissä niinkuin pitääkin.”

Minkälaiset odotukset sinulla on ensi kaudelle?

“Ensi kaudelta odotan omalta osaltani enemmän kehitystä ja treeniä sekä joukkueelta meille asetettujen odotusten ja vaatimusten noudattamista.”

Uutena tulokaspelaajana Jättiläisiin on liittynyt Asko Pajunen. Vuonna 1989 syntyneen Pajusen urheilutausta löytyy punttisalin puolelta ja atleettisena pelaajana hän onkin päässyt hyvin mukaan lajiin ja joukkueeseen. Pajusen pelipaikaksi on löytynyt puolustuksen linja, jossa hän liittyy Ari Evwarayen valmentamaan ryhmään.

Mikä sai aloittamaan jenkkifutiksen ja miten seuraksi valikoitui ECG?

Halusin päästä hyödyntämään kuntosalitaustaa ja saada monipuolisuutta omaan liikuntaan. Jenkkifutiksen fyysisyys ja strategisuus saivat minut kiinnostumaan lajista ja kaverin (Antti Lahtinen) houkuttelemana päätin tulla try out -päiville kokeilemaan.

Miten olet päässyt lajiin sisään ja onko harjoituskausi ollut jollain tavalla haastava?

Pajunen liittyy viime kaudella erinomaisesti pelanneeseen puolustuksen linjaan.

Olen päässyt lajiin hyvin sisään ja jokaisella treenikerralla mennään eteenpäin kiitos hyvien valmentajien ja tsemppaavien joukkuekavereiden. Haastetta harjoituskauteen on tuonut myöhäiset treeniajat.

Minkälainen joukkuehenki ECG:ssä on ja mitä odotat ensi kaudelta?

Joukkueen yhteishenki on loistava ja jengissä on hyviä tyyppejä. Treeneissä on ylipäätään kova meininki ja kaikilla on hauskaa.
Odotan että oma ja joukkueen peli tulee kehittymään paljon vielä nyt keväällä ja varsinkin kesällä. Uskon kaudesta tulevan joukkueiden välillä melko tasainen ja että saadaan hyviä pelejä aikaiseksi.

Tule kesällä katsomaan RB Santeri Lehtolan, DL Asko Pajusen ja muiden Jättiläisten otteita!!