Pikkujättiläisten kauteen valmistautuminen hyvässä vauhdissa

ECG: Pikkujättiläisten alkuvuosi on lähtenyt erinomaisesti liikkeelle. Uusia pelaajia on tullut hyvin joukkueisiin mukaan. U15 ikäluokka tuntee toisensa jo menneiden kausien ajalta ja päävalmentaja Teppo Viljanen johtaa ryhmää kohti kesää. Muina valmentajina toimivat Joni Michelsson ja Arto Hirvelä. Uutena asiana tällä harjoituskaudella on joukkueelle tullut kuntosaliharjoittelu, jossa nuoret ovat päässeet voimaharjoitteluun hyvässä valmennuksessa.

Kysyimme Viljaselta joukkueen kuulumisia ja näkymiä kesään:

Kuinka paljon pelaajia joukkueessa on ja mitä joukkueen harjoittelu on pitänyt sisällään?

“U15 joukkueessa on tällä hetkellä 18 pelaajaa, joista kaksi on Y-ikäisiä. Joukkue on harjoitellut koko talvikauden monipuolisesti. Harjoitukset ovat pitäneet sisällään voima-, liikkuvuus-, ja nopeusharjoituksia. Nyt kevät kaudella harjoitukset ovat muuttuneet koko ajan enemmän peli- ja tekniikkaharjoituksiksi.”

Miten kuvailisit joukkuetta ja sen hitsautumista yhteen tulevalle kaudelle?

“Vielä syksyllä, kun harjoituskausi alkoi, joukkue oli tietyissä asioissa jakautunut kahteen. Olivat ne, jotka pelasivat viime vuonna U15:ssä ja ne, jotka siirtyivät U13:sta joukkueeseen. Tällä hetkellä sellaisesta ei ole tietoakaan, vaan kaikki ovat “yhtä perhettä”. Tällä hetkellä joukkueessa vallitsee hyvä henki. Pelaajat ovat motivoituneita ja harjoituksiin osallistutaan hyvin.”

Mitkä ovat joukkueen tavoitteet ensi kaudelle?

“Kuukauden päästä pelattava Snow Bowl tulee toimimaan hyvänä tason mittarina ja sen perusteella nähdään missä menemme suhteessa muihin joukkueisiin. Sen perusteella pystymme vielä ennen kauden alkua panostamaan harjoittelussa osa-alueisiin, joissa meillä on eniten parannettavaa.

Joukkue on tähdännyt koko talvikauden harjoittelussaan siihen, että kesällä tulee pelillistä menestystä. Tästä syystä joukkueen tavoitteena on voittaa mestaruus.”

U11 Snow Bowl Mestaruus 2016

 

U13 ja U11 joukkueissa on tapahtunut positiivinen muutos. Joukkueet ovat saaneet viime aikoina useita pelaajia ja valmentajia lisää. U13 joukkueen valmennusryhmä on hyvin laadukas. Ryhmään kuuluu 5 valmentajaa jotka ovat kaikki entisiä SM-tason pelaajia. Henri Kurki johtaa ryhmää jossa on mukana myös Harri Kaasinen (HoF #8), Mika Eloranta, Toni Vahla ja Jarkko Nieminen.

Haastattelimme joukkueen linjan valmentajaa Mika Elorantaa:

Millä tavalla joukkue on valmistautunut Snowball turnaukseen ja mihin nuorten harjoittelu keskittyy tällä hetkellä?

“Joukkue valmistautuu Snowball turnaukseen perus tekemisen kautta. Olemme keskittyneet 7 vs 7 pelaamiseen SB:hen asti, minkä jälkeen siirrymme puhtaasti 9 vs 9 pelisysteemiin. Treenaamisessa olemme pyrkineet monipuolisuuteen, jotta olisimme valmiita fyysisesti kuin myös taktisesti. Tiistaisin olemme Kalasataman koululla liikuntasalissa kehittäneet liikkuvuutta ja lihaskuntoa, kuin myös perustekniikoita laaja-alaisesti. Lauantaisin Liikuntamyllyssä poikia liikuteltu painin saloissa, jotta kunto ja kropan hallinta olisivat jenkkifutikseen vaadittavalla tasolla. Sunnuntaisin Talissa olemme keskittyneet puhtaasti lajiharjoitteluun perustekniikoiden hiomisen kautta. Tarkoitus saadaa perustekeminen niin vahvalle tasolle, että pojat pystyvät pelaamaan hyvä tasoista futista läpi koko turnauksen.”

Minkälainen joukkuehenki Pikkujättiläisissä on?

“Joukkuehenki on ollut todella hyvällä tasolla, mikä on johtanut laadukkaisiin treeneihin todella hyvällä osallistuja määrällä. Kaikki tekevät parhaan kykynsä mukaan ja tsemppaavat toisiaan. Teemamme joukkueessa on että teemme töitä loppuun asti, oli kyseessä pillin vihellys tai suoritettu taklaus.”

Minkä näet joukkueen vahvuutena ja missä taas on eniten kehittämisen varaa?

“Joukkueen vahvuus on itse joukkue, sillä osaavia valmentajia on riittävästi samoin kuin pelaajia. Tämä mahdollistaa myös treeneissä pelinomaisen pelaamisen täysillä joukkueilla. Kehitettävää luonnollisesti on tekniikoissa, fysiikassa sekä pelin ymmärtämisessä, mutta askel askeleelta pääsemme asioissa eteenpäin.”