Anssi Keränen

Kovuutta linjassa – Anssi Keränen

 

 

Anssi Keräselle viime kausi oli ensimmäinen jenkkifutiksen parissa, ja jo ensimmäisellä kaudellaan hän näytti pelikentällä sekä harjoituskentällä, että hän tulee lunastamaan oman paikkansa Giantsin linjamiehenä.

Keränen summaa viime kauden hyökkäyksen linjan työskentelyä:
“Parannettavaa jäi paljon, vaikka yleisesti ottaen ei kyllä jalkoihinkaan jääty. Eli kaikkine vikoineen olen hyökkäyksen linjan työskentelyyn tyytyväinen. Hangolla oli isoja ja vahvoja kavereita joiden kanssa riitti tekemistä.”

Myös ECG:n F- juniori ikäisten joukkuetta valmentava Keränen tunnetaan ankarasta treenimotivaatiostaan, joka on kehittänyt häntä huimasti jenkkifutarina sekä urheilijana viimeisen vuoden aikana. Viime kauden päätteeksi Vuoden Jättiläinen -tittelin itselleen napannut Keränen aloitti kauden 2013 jälkeen nopeasti harjoittelun kohti tulevaa kautta.

Onko off-season harjoittelu sujunut ilman ongelmia ja loukkaantumisia ja mihin keskityt tällä hetkellä henkilökohtaisessa harjoittelussasi?
“Vanhat vammat ovat vähän vaivanneet harjoittelua, mutta harjoittelu on mennyt muuten ihan mukavasti. Tällä hetkellä keskityn voiman ja koon kasvattamiseen eikä pidä unohtaa nopeuden ja kunnon parantamista.”

East City Giantsin voima- ja linjavalmennuksesta vastaa Mika Varis, joka oman pelaajauransa aikana voitti ECG:n riveissä 4 peräkkäistä Vaahteraliigan mestaruutta. Mika toimii luonnollisena mentorina Keräselle ja muulle linjalle ECG:ssä. Variksen treenit tiedetään fyysisesti erittäin koettelevina, mutta samalla luonnollisesti palkitsevina; “Mika on vetänyt hyviä harjoituksia joissa on ollut välillä usko koetuksella, mutta jälkeen päin on ollut hyvä mieli.”

Vastaa