Kausi alkaa !

East City Giantsin amerikkalaisen jalkapallon miesten edustusjoukkueen kausi alkaa tänä lauantaina kovinta mahdollista vastustajaa Helsinki Wolverinesia vastaan. Ottelu on Wolverinesin kotiottelu ja pelataan Brahen kentällä alkaen 14:00. Wolverines lähtee kauteen ennakkosuosikkina. Joukkue on ollut kahtena edellisenä vuonna I-divisioonan finaalissa, Spagettimaljassa, kuitenkin häviten kummallakin kerralla. Tänäkin vuonna ECG tekee kaikkensa, jotta se on Idän mustakeltaiset Jättiläiset, jotka kannua nostavat syyskuun ensimmäisenä päivänä! Tulkaa siis jo heti ensimmäisestä pelistä lähtien kannustamaan ECG voittoon ottelussa!

ECG lähtee kauteen paljon muuttuneena viime kaudesta. Jo heti viime kauden jälkeen, ryhtyi ECG etsimään valmentajia joukkueeseen lisää ja tässä kohtuullisesti onnistuttiinkin. Valmennusryhmää johtaa yhä Jabari Harris, mutta hän on saanut ympärilleen tukun uusia nimiä. Joukkueen valmennukseen (www.ecg.fi/staff)  on liittynyt kokeneita henkilöitä johtamaan joukkuetta eteenpäin, mutta samalla myös nuorempaa polvea, jolla on motivaatiota ja lajitietämystä parantaa joukkueen tasoa.

Myös pelaajarintamalla on joukkue saanut lisää nimiä. Pelaajaluetteloa (www.ecg.fi/roster)  katsoessa voi tosiaan todeta, että joukkueeseen on tullut paljon nimiä lisää. Alla pelipaikkakohtaisesti hieman miltä joukkue näyttää:

Pelinrakentajat

Jabari Harris on kiistatta yksi kovimpia, ellei jopa kovin urheilija Suomen

Jabari Harris

jenkkifutiskentillä. Harris kykenee yksin todella isoihin peleihin ja ratkaisemaan henkilökohtaisella panoksellaan otteluita omalle joukkueelleen. Täksi kaudeksi Harrisin ympärille on myös rakentunut joukko, jonka kanssa hän varmasti tuottaa päänvaivaa vastustajien puolustuksille. Petteri Salovallan kanssa Harris on saanut läpi harjoituskauden hioda hyökkäyksen pelikirjaa, mutta vasta nyt kauden alkaessa sen tulosta päästään todella mittaamaan. Vuosia joukkueen pelinrakentajana aeimmin toiminut Niko Bredbacka toimii joukkueen varapelinrakentajana, vaikka keskittyykin täysipainoisesti laitahyökkääjän rooliin.

Hyökkäyksen linja

Hyökkäyksen linjassa ECG:n ryhmä ei ole kovin syvä, mutta linjan valmentaja Jukka Finni

Toni Varis

on ottanut ryhmästä irti kaiken saatavissa olevan, jotta tämä ryhmä kykenee suojaamaan pelinrakentaja Harrisia ja luomaan juoksutilaa keskushyökkääjille. Toni Variksen paluu joukkueeseen on erinomainen asia ja kapteenina toimiva Varis johtaakin linjaa kovuudella ja omalla esimerkillään. Hans Pasila on ottanut isoja kehitysaskeleita viime kaudesta. Mikko Rajala siirtyy ECG:hen Turku Trojansista ja onkin nuoresta iästä huolimatta kokenut ja kova pelimies ryhmään. Vuosia ECG:ssä toimineet Mikko Paju sekä Joni Michelsson tekevät omaa työtään tuttuun tapaan linjassa taistellen. Viime kaudella ECG:n parhaaksi linjamieheksin nimetty Noah Nettey on suurimman osan kaudesta poissa ECG:n riveistä, hänen opiskellessa Italiassa kesän. Nettey palaa kuitenkin loppukaudeksi vahvistamaan ECG:n ryhmitystä. Myös kokenut Mikale Hietanen on liittynyt joukkueen mukaan ja tulee omalla panoksellaan vahvistamaan ECG:n linjapelaamista.

Keskushyökkääjät

Pallonkantajina joukkueessa toimivat tulevalla kaudella Tuukka Inkinen, Max Grönvall, Santeri Lehtola sekä Joonatan El Ouacef. Joonas Peuralinna koki ikävän loukkaantumisen

Max Grönvall

harjoituskaudella, joten ei ole joukkueen käytettävissä, mutta tästä ryhmästä varmasti löytyy henkilöitä, jotka jokaisesta jaardista joukkueelle taistelevat. Tuukka Inkinen pelasi viime vuonna ECG:n kakkosjoukkueessa ja päätti tälle kaudelle ottaa askeleen vielä korkeammalle tasolle. Max Grönvall tekee myös paluun Jättiläisiin viime vuoden hänen ollessa sivussa. Santeri Lehtola jatkaa yhä joukkueessa kuten myös Joonatan El Ouacef, joka vielä hieman palautuu kokemastaan vammasta, mutta tekee kovaa vauhtia tietä takaisin kentälle. Tukimies Joni Aurala on ajoittain myös pelannut keskushyökkääjänä harjoituskaudella, joten häntäkin saatetaan nähdä hyökkäyksen takakentällä. Ryhmässä on sopiva annos erilaisia pelaajia sekä kilpailua myös peliajasta, joten mielenkiinnolla voi odottaa herrojen kantavan palloa! RB valmentaja Aleksi Rapp osaa myös piiskata ryhmää koviin suorituksiin…

Laitahyökkääjät

ECG:n laitahyökkääjistö sai jo harjoituskauden alussa erinomaiset vahvistukset kun Robin

Sami Nikkinen

Drockila, Sami Nikkinen ja Toni Pellinen liittyivät joukkueeseen. Pelaajat ovatkin harjoitelleet aktiivisesti koko talvikauden, joten heiltä on lupa odottaakin hyviä suorituksia kentillä. Tähän kun lisää joukkueen kapteenistoon kuuluvan Janne Heleniuksen, todella varmakätisen Niko Bredbackan, ulottuvan kaksimetrisen Toni Öhmanin sekä todella nopean Aleksi Hakosen, niin voidaan sanoa, että laitahyökkääjien tilanne on erinomainen. Kokenut Petteri Salovalta on myös treenannut ryhmää loistavasti tulevaa kesää varten, joten Jabarilla on hyvä ryhmä miehiä ottamassa palloja vastaan.

Puolustuksen linja

Puolustuksen linjasta joukkue on menettänyt viimeisten vuosien aikana kovia pelimiehiä,

James Perrineau

mutta silti tätä ryhmää voi pitää äärimmäisen kovana tulevalla kaudella. Todellinen Jättiläinen, Lauri Aho on kehittynyt jälleen kerran huimasti talvikauden aikana ja tekeekin linjan keskellä varmasti tuhoisaa jälkeä. Samaa voi sanoa Asko Pajusen kohdalla puolustuksen endin paikalta. Harry Tauro tekee myös paluun kentille ja hän tuo linjaan liigakokemusta pelattuaan aiemmin 69ersissa. Henri Palander on myös täksi kaudeksi siirtymässä tukimiehen paikalta puolustuksen linjaan.  ECG:hen siirtyi Hämeenlinna Huskiesin luopumisen myötä 3 puolustuksen linjamiestä, James Perrineau, Eero Ylivarvi sekä Santeri Alijärvi. Jo pidempään Suomessa pelannut ja vakituisesti Suomessa asuva Perrineau valmentaa ryhmää ja odotettavissa on tukalia ja kiireisiä iltoja vastustajien pelinrakentajille…

Tukimiehet

Tukimiesten ryhmää johtaa kapteeni Petteri Blomqvist, jolla on myös äärimmäisen

Gregory ”June” Robinson

tehokas harjoituskausi takanaan. ECG:n varhaisessa vaiheessa hankkima amerikkalainen vahvistus Gregory ”June” Robinson tuo kovuutta ja pelinlukutaitoa puolustuksen linjan takaa. Joni Aurala on kehittynyt yhä varmemmaksi taklaajaksi ja nopeudellaan kerkeää myös horisontaalisia pelejä rikkomaan. Leevi Stenbäck tuo oman atleettisuutensa ryhmään ja tältä porukalta tarvitaankin myös hyvää peittopuolustusta, kun vastassa tulee olemaan mm. Robert Johnsonin johtama hyökkäys, joka varmasti iskee tyhjiin alueisiin kentällä heti mahdollisuuden saadessa.

Takamiehet

Xavier Andrén johtamalla ryhmällä on varmasti täysi työ edessään, kun vastassa on muun

Xavier André

muassa Johnsonin (Wolverines) ja ”Nesi” Carpelanin (Kotka Eagles) johtamat hyökkäykset. Jani Hentunen on joukkueen parhaimpia taklaajia, ja on ollut joukkueen mukana siitä hetkestä kun TAFTin joukkue viime vuonna luopui sarjasta. Takamiehistöön on liittynyt myös Hämeenlinnasta Eero Saarinen, Wolverinesista Joonas Mattila sekä Malmi Blazesta Timo Oksanen. Anttoni Söderlund on siirtynyt laitahyökkääjistä puolustuksen puolelle ja Tony Viksten sekä Antti Koskela (rookie) vahvistavat myös ryhmää. Jaakko Hapon pelaaminen on työasioista riippuen vielä epävarmaan.

 

Koko I-divisioona on muuttunut viime vuodesta, kun Kuopio Steelers nousi Vaahteraliigaan ja Jyväskylän Jaguaarit tiputtivat itsensä 2. divisioonaan. Näiden joukkueiden tilalle nousi Kotka Eagles ja kokonaan uusi joukkue Suomen jenkkifutiskartalla, United Newland Crusaders.

Kotka Eaglesia johtaa paljon mestaruuksia Suomen kentillä voittanut kokenut pelinrakentaja Niclas Carpelan, joka on saanut kasattua tuttuun tapaan ympärilleen mainion joukkueen. Carpelan pystyy varmasti hyökkäyksellään haastamaan muita joukkueita, mutta nähtäväksi jää minkälainen puolustus Eaglesilta löytyy.

UNC joukkue syntyi kun 2. divisoonan finaalissa viime vuonna pelannut Hanko Sun City ja 3. divisoonan voittanut Lohja Lions päättivät yhteistuumin nousta 1. divisoonaan. UNC on saanut laadukkaita vahvistuksia ja heidän peliä johtaa suomalainen pelinrakentaja Sebastian Berndtsson ja juoksupelin moottoriksi on joukkue värvännyt amerikkalaisen Ryan Tuiasoan. UNC on varmasti yllätysvalmis joukkue, jota ei tule väheksyä.

Viime kaudella ECG voitti kahdesti Kouvola Indiansin runkosarjassa. Indians on tulevalla kaudella vielä arvoitus, sillä joukkue on tehnyt useita pelaajahankintoja Euroopasta ja amerikkalainen Phillip Garcia on jatkanut läpi talven joukkueen päävalmentajana sekä pelinrakentajana. Indiansilla on paljon petrattavaa viime kaudesta jos he haluavat divisioonassa menestyä ja ensimmäinen koitos nähdäänkin jo tulevana perjantaina kun Indians kohtaa Kymen paikallisottelussa Kotka Eaglesin.

Helsinki Wolverinesista on jo mainittukin, että joukkue lähtee yleisen mielipiteen mukaan ennakkosuosikin viitta harteillaan kauteen. Robert Johnsonin orkesteroimasta hyökkäyksestä löytyy todella isoja nimiä kuten laitahyökkääjä Cedric Johnson, hyökkäyksen linjamies Karri Kuuttila ja keskushyökkääjä Kam Harris. Wolverinesilla on nippu eu-statuksella toimivia yhdysvaltalaisia, joten he kykenevät laittamaan useita amerikkalaistaustaisia pelaajia kentälle muita vastustajiaan enemmän. Nimekkäimpinä näistä vuosia Suomessa pelanneet Johnsonin veljekset. On selvää että kenelläkään ei tule helppoa ahmalaumaa vastaan olemaan, joten Helsingin paikalliskamppailuista onkin odotettavissa erittäin tiukkoja taisteluita jokaisesta pisteestä. Taisteluita joissa itä-Helsingin Jättiläiset eivät tule luovuttamaan tuumaakaan periksi.

TULE KANNUSTAMAAN ECG VOITTOON KESÄN OTTELUISSA !

#REALMENWEARBLACK #BEASTMODE – EASTMODE