Talvitreenit Talissa on hikoiltu ja pian päästään tositoimiin.

Jättiläiset kauteen luottavaisin mielin

Ennen tositoimiin ryhtymistä Giantsin ohjelmassa on vielä ainakin yksi harjoitusottelu. “Olo on hieman kuin formulatallin pääinsinöörillä; nyt katsotaan, miten ‘koneeseen’ talven aikana tehdyt parannukset toimivat eli kerätään dataa. Meillä on eritoten Etin (koordinaattori Stefan Karkulahti, toim. huom.) johtaman hyökkäyksen filosofiassa tapahtunut talven aikana muutoksia ja tällaisten onnistunut läpivienti vie aikaa“, toteaa päävalmentaja Ari Evwaraye.

Giantsin edustusjoukkue kohtasi rankan leiriviikonlopun päätteeksi harjoittelukumppanina tutuksi tulleen Hyvinkään Falconsin Orimattilassa 22.4. ja Hanko Sun Cityn Lohjan Kisakalliossa 29.4. “Molemmat tähänastiset harjoitusottelut ovat olleet erittäin opettavaisia ja, mikä parasta, molemmat ovat olleet sitä täysin eri tavoilla kertoo Evwaraye.

Tulevana viikonloppuna Giants kohtaa vielä vuosien takaisen ‘rakkaan vihollisen’ Turku Trojansin harjoitusottelussa Helsingin Velodromilla. Kyseessä on ensimmäinen ottelu, jonne uudestisyntyneet ‘jättiläiset’ odottavat jo vastustajajoukkueelta ulkomaalaisvahvistuksia.

Meidän harjoituspeliohjelmamme ennen kautta on ehkä suomalaisessa mittapuussa tiivis ja monin tavoin haastava – yhtenä esimerkkinä tästä sarjatasoa ylempänä vuosikausia pelanneen ja ulkomaalaisilla vahvistetun joukkueen kohtaaminen viimeisenä harjoitusotteluna. Tämä tosin ilmentää varsin hyvin sen, miten suhtaudumme kauteen valmistautumiseen ja harjoitteluun yleensä: treenaa kovaa ja pelaa helposti. Ensimmäisten vaikeiden tilanteiden täytyy tulla jo ennen kautta, jotta olemme valmiit kaudella kohtaamaan ne. Hyvät joukkueet eivät ole niitä, joille ei tule vaikeuksia, koska tällaisia ei ole, vaan hyvät joukkueet ovat niitä, jotka pääsevät nopeasti vaikeuksista yli“, Evwaraye valottaa Giantsin filosofiaa.

Scrimmage ECG - Sun City päättyi tasan 20-20 (12-12).
Scrimmage ECG – Sun City päättyi tasan 20-20 (12-12).
Giants on lähdössä kauteen ilman ulkomaalaisvahvistuksia vaikka I-divisioonan säännöt ne mahdollistaisivatkin. Syyksi Evwaraye kertoo saman kuin se, miksi joukkue ei suostu asettamaan sarjataulukkoon sidottuja tavoitteita kaudelle 2012: “Olemme edelleen ennen kaikkea kehitysjoukkue; päätimme hakea lisenssiä I-divisioonaan, koska uskoimme, että tämä on parasta pelaajiemme kehitykselle. Siten olisi tämän ajattelun vastaista tässä vaiheessa hankkia ulkomaalaisvahvistus viemään peliaikaa joltakin pelaajalta, jonka kehittymisen vuoksi me alun perin nousimme ylemmälle sarjatasolle. Tämä on kuitenkin asia, jota tarkastelemme ja pidämme auki koko ajan, ja siihen vaikuttavat useat tekijät – never say never!

Giantsin pelaajakokoonpanossa on myös tapahtunut vain maltillisia muutoksia. Joukkueen runko muodostuu edelleen syksyllä 2010 Giantsissa aloittaneista pelaajista, mutta muutamia lisäyksiäkin on tullut. Erityisen tyytyväisiä jättiläisleirissä ollaan siihen, että aloituskokoonpanoon tulevista pelaajista muutama on viimesyksyisen jenkkifutiskoulun oppilaita eli ensimmäistä kauttaan pelaavia.

Tärkeintä on, että olemme koko organisaatio keskimäärin korkeammalla tasolla kuin viime vuonna – niin pelaajat, valmentajat kuin muu henkilöstö – ja paras tilanne on aina se, että tason nousu on mahdollisimman pitkälti tapahtunut osana ihmisten omaa kehittymistä eikä sitä kautta, että ihmiset ovat vaihtuneet“, Evwaraye päättää.

Edustusjoukkueen kausi alkaa 19.5. kotiottelulla Sipoo Bulldogsia vastaan, Kick Off kello 16:00 Velodromilla. Giantsin joukkueiden ‘kuparinen’ on muuten jo rikottu, kun ensimmäistä kauttaan pelaava A-juniorijoukkue voitti toisen ottelunsa Oulun turnauksessa 29.4. Toimitus onnittelee pikkujättejä!


Katso myös:

Otteluohjelma
Pelaajaluettelo
Staff

Vastaa