Giantsille niukka tappio Wolverinesia vastaan karsintaottelussa

East City Giants hävisi karsintaottelunsa Helsinki Wolverinesia vastaan 8-0. Joukkueiden kaudet päättänyt ottelu muodostui puolustuksien hallitsemaksi taisteluksi, jonka ratkaisuksi muodostui yksi Wolverinesin 2. puoliajalla tekemä juoksu touchdown.

ECG lähti otteluun erittäin vajaamiehisenä. Vain 12 pelaajaa oli mustakeltaisten riveissä ottelussa. Näistäkin safety Juuso Koskinen oli erittäin puolikuntoisena ottelussa, joten Jättiläisten pelinrakentaja Niko Bredbacka pelasi myös safetyn paikalla ottelussa ajoittain. Koskinen pelasi kuitenkin, käytännössä yksikätisenä, omaan tapaansa kovaa ja varmoja taklauksia esittäen. Vajaasta pelaajaryhmästä johtuen, joutui ECG:n hyökkäys uusimaan pelityyliään. Myös ECG:n puolustus oli muuttanut ryhmitystään pyrkien pelaamaan omilla vahvuuksillaan vastustajan scoutattua hyökkäystä vastaan.

ECG pelasikin loistavan ottelun puolustuksessa. Paria pidempää siivua lukuunottamatta Wolverines sai taistella jokaisesta jaardista. Wolverinesin ainoa maali syntyi Janne Hiitolan juoksusta. Hiitola siirtyi täksi kaudeksi ECG:sta Wolverinesiin aloitettuaan lajin pelaamisen muutama vuosi sitten juurikin East City Giantsissa.

Hyökkäyksessä Jättiläiset joutuivat siis muuttamaan pelityyliään pelaajiston mukaan. ECG:lla oli käytännössä kaksi varsinaista hyökkäyksen linjamiestä ottelussa, mutta missään vaiheessa tämä Jättiläisten joukkue ei antanut vähän pelaajamäärän tai uusien pelipaikkojen häiritä omaa tekemistä, vaan alusta loppuun jokainen pelaaja antoi kaikkensa. Giants onnistui myös kertaalleen maalinteossa, mutta tämä maali hylättiin hyökkäyksen rikkeen vuoksi.

Peli pysyi aivan viime sekunneille asti jännittävänä, kun ECG sai pallon omalla alueellaan pelikellossa ollessa 1 minuutti ja 45 sekuntia tulostaulun näyttäessä Wolverinesin 8-0 johtoa. Niko Bredbackan kutsuma kikkapeli tässä vaiheessa toi ECG:n pitkälle kentällä eteenpäin. Bredbacka tossasi pallon Alex Harjulle, joka heitti pallon takaisin sivuun siirtyneelle Bredbackalle. Wolverines puolustus ahmaisi toss peliin, ja tästä heitollaan Bredbacka löysi palloon kurottaneen Ohto Nygrenin. Giants onnistui vielä etenemään syvemmälle Wolverines päätyyn onnistuneella heittopelillä Max Schwensonille. ECG pysäytti pelikellon spike-pelillä. Kun pelikellossa oli 14 sekuntia ottelua jäljellä tapahtui ottelun lopettanut peli. Bredbacka heitti pallon Wolverines maalialueelle, josta ruuhkan keskeltä Wolverines puolustaja onnistui ottamaan syötönkatkon.

ECG:n kausi siis päättyi tappioon, mutta ECG näytti kentällä, että vajaalukuisenakin joukkue pystyy täysin haastamaan II-divisioonan joukkueen.

Giantsin kausi on ollut erinomainen, siitä huolimatta että joukkue jäi pelillisestä tavoitteestaan, joka asetettiin ennen kauden alkua. 7 voittoa, yhden maalin tappio Tinamaljassa sekä yhden maalin tappio nousukarsinnassa erittäin vajaalukuisena, ovat hyvä suoritus. Joukkueen sekä seuran on erinomaista lähteä näistä lähtökohdista kasaamaan joukkuetta, joka on vielä selvästi vahvempi ensi vuonna.

Koska varmaa on, että tästä ECG:sta kuullaan vielä.

Giants D!