ECG:n juniorijoukkueet palaavat kesätauolta – tule mukaan!

East City Giantsin juniorijoukkueet, Pikkujättiläiset, tekevät paluun nurmikentille kesätauolta 20.7. Giantsilta löytyy juniorijoukkueita 7-16 – vuotiaille, joten toiminta on laajaa ja vakaapohjaista. ECG:n juniorijoukkueissa on vallinnut hieno urheiluhenki ja joukkueisiin on helppo päästä mukaan porukkaan.

Amerikkalainen jalkapallo sopii hyvin nuorelle harrastajalle. Lajissa oppii liikkuvuutta, kestävyyttä, yleistä urheilullisuutta ja nuorille tärkeää ryhmähenkeä. Laji on fyysinen ja kontakti on tärkeä osa lajia, mutta ECG:ssä opetetaan nuorille turvallista tapaa harjoitella ja pelata tätä nurmikenttien todellista fyysistä shakkia.

Tsemppari
ECG:n U13 joukkue voitti Oulun turnauksessa tsemppari palkinnon joukkueen esiintymisistä!

Giantsin juniorijoukkueet harjoittelevat kaksi kertaa viikossa. Tällä hetkellä harjoitukset ovat Myllypuron liikuntapuistossa, jonne pääsee hyvin myös julkisilla yhteyksillä. ECG:n joukkueet pelaavat myös turnauksissa ja harjoitusotteluissa oman ikäluokkansa muita joukkueita vastaan. Tämän vuoden kesäkuussa Pikkujättiläisten U-13 joukkue matkasi Ouluun turnaukseen, jossa joukkue kohtasi kahdessa ottelussa Helsinki Wolverinesin ja Tampere Saintsin. Joukkue sai toisessa ottelussaan hienon voiton Tamperelaisista ja mikä hienointa joukkue palkittiin turnauksessa upealla tsemppari palkinnolla!

ECG:n juniorijoukkueiden valmennusryhmästä löytyy rutkasti tietotaitoa. Joukkueiden valmennuksessa on toiminut muun muassa Harri Kaasinen, joka oman peliuransa aikana voitti ECG:n riveissä 4 Suomen mestaruutta ja edusti Suomea EM-kisoissa viiteen otteeseen voittaen kertaalleen Euroopan mestaruuden. Joukkueiden valmennusryhmästä löytyy myös nykyisiä sekä hiljattain peliuransa lopettaneita pelaajia, joilla on suuri motivaatio kehittää näitä nuoria lajissa eteenpäin.

Jos sinulla tai tutullasi olisi mielenkiintoa tulla mukaan ECG:n junioritoimintaan ota rohkeasti yhteyttä!

U9 ja U11 ikäiset: Henri Kurki, henri.kurki@ecg.fi

U13 ikäiset: Teppo Viljanen, mailtoteppo@gmail.com

U15 ikäiset: Tero Blomster, tero.blomster@ecg.fi

Kaikkiin junioriasioihin liittyen voi laittaa viestiä myös osoitteeseen info@ecg.fi

 

Tule mukaan East City Giantsin perinteikkääseen junioritoimintaan!!