ECG muisteli ja juhlisti 35-vuotista historiaansa

East City Giants järjesti 5.9.2014 Helsingin jäähallissa 35-vuotisjuhlansa. Tilaisuudessa muisteltiin seuran historiaa aina sen perustamisesta lähtien. Tilaisuuteen oli saapunut hienosti väkeä ECG:n vuosien varrelta ja hienoa oli että paikalla olivat edustettuina seuran historian varrelta useat eri jaokset. Amerikkalainen jalkapallo, salibandy, pyörätuolirugby, cheerleading sekä käsipallo olivat osaltaan kaikki edustettuina tapahtumassa.ECG 35

Puheenjohtaja Tero Blomster avasi tilaisuuden, jonka jälkeen nautittiin ruoasta ja juomasta vanhojen sekä uusien tuttavien kesken. Tilaisuuden aikana useat seuran historiassa vaikuttaneet pitivät puheita, joissa kerrattiin hienoja muistoja sekä hauskoja tapahtumia vuosien varrelta. Voi sanoa että pääpaino tapahtumassa oli seuran historialla, mutta myös nykypäivää ja tulevaa käytiin läpi. ECG:n päävalmentaja Ari Evwaraye sekä joukkueenjohtaja Henri Kurki kertoivat amerikkalaisen jalkapallon edustusjoukkueen nykytilasta ja siitä mihin tulevaisuudessa tähdätään.

Tapahtumassa vallitsi hieno yhteishenki ja monet nuoremmat ECG:n jäsenet saivat kuulla uusia ja upeita asioita liittyen Giantsin historiaan. Tapahtuman loppupuolella myös muutamat ECG:n nykypelaajat saivat puheenvuoron.

HC GM
Henri Kurki vastaanottaa “Masa Trophyn”, ECG:n kiertopalkinnon joka jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1987.

 

 

 

 

 

 

 

ECG 35 v juhlat
Tapahtuman ruokatarjonta piti vanhat sekä uudet Jättiläiset kylläisinä…

 

 

Tapahtuman aikana yhdellä kankaalla näytettiin vanhoja ECG:n voitokkaita mestaruusotteluita 1990-luvulta ja toisella valkokankaalla pyöri ECG:n ottelukuvia vuosien varrelta. Luonteeltaan rento ja hauska tilaisuus kokosi hienosti yhteen tämän perinteikkään ja menestyksekkään seuran jäseniä. Hieman oli jo mainintaa tulevaisuudessa siintävästä 40-vuotisjuhlasta, jonne on tarkoitus jälleen kutsua kaikki ECG:n mukana näiden vuosien aikana olleet henkilöt.

ECG:n upea historia ansaitsee muistamista ja kunnioitusta. Tämän päivän Jättiläiset jatkavat sitä historiaa, joka on ollut iso osa suomalaista amerikkalaista jalkapalloa.

Ruokailua 35v