Butchers ja ECG solmivat farmisopimuksen

Vaahteraliigassa pelaava Porvoo Butchers ja kakkosdivisioonassa pelaava helsinkiläinen East City Giants ovat allekirjoittaneet farmisopimuksen, joka kattaa pelikauden 2013. Aikaisemmin joukkueilla on ollut vastaava sopimus 2011. Seurojen välinen yhteistyö harjoituskaudelle 2012-2013 sai jo startin joulukuun puolivälissä järjestetyllä yhteisleirillä Pajulahden Urheiluopistolla.

Joukkueiden välinen farmisopimus mahdollistaa ECG:ssä pelaavien, lahjakkaiden urheilijoiden siirtymisen pelaamaan pääsarjatasolle Porvoon Butchersiin ja toisaalta antaa nuorille porvoolaisille pelaajille mahdollisuuden pelata miesten sarjassa oman juniorisarjan lisäksi, jos paikka Vaahteraliigassa ei vielä tulevalla kaudella ole ajankohtainen. Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liiton sääntöjen mukaan, kakkosdivisioonassa voi pelata samana vuotena 16 vuotta täyttävä pelaaja, joten siirron piiriin on mahdollisuus liittää suuri määrä nuoria porvoolaisia pelaajia kehittymään ja saamaan arvokasta peliaikaa.

Suomen vanhin amerikkalaisen jalkapallon seura ja edelleen yksi menestyksekkäimmistä seuroista, East City Giants, on pyörittänyt vuodesta 2010 syksyisin järjestettävää avointa jenkkifutiskoulua, joka vuosittain tuo runsaslukuisen määrän uusia harrastajia lajin pariin ja 4kk perusosion jälkeen pelaaja valitsee itselleen sopivimman seuran. Pelaajan halutessa, rakennetaan urheilijalle henkilökohtainen harjoitteluohjelma, joka mahdollistaa lahjakkaalle pelaajalle hyvinkin nopealla aikavälillä nousemisen pääsarjatasolle asti.

Viimeisen kahden vuoden aikana jenkkifutiskoulusta vaahteraliigaan on noussut jo kymmenkunta pelaajaa. Jenkkifutiskoulu 2012 on päättynyt ja harjoitukset jatkuvat tammikuussa ECG:n tulevan kauden omille pelaajille. Uusi jenkkifutiskoulun vuosikurssi aloittaa syyskuussa 2013.

Porvoo Butchers puolestaan on 2000-luvun menestyksekkäin seura ja edustusjoukkue voitti kaikki kuusi mestaruuttaan peräkkäisinä vuosina 2005-2010. Porvoon vahvan juniorityön tuloksena Butchers on lisäksi voittanut muun muassa U-21 sarjan 2011 ja 2012, U19 sarjan 2011 ja 2011, sekä U-17 sarjan 2010 ja 2011.

 

Porvoo Butchers Perustettu 1986 East City Giants perustettu 1979
Kultaa 6kpl 2005, 2006, 2007, 2008, 2009, 2010 Syyscup mestaruus 1979
Hopeaa 1kpl 1997 Kultaa 5kpl 1984, 1991, 1992, 1993, 1994
Pronssia 3kpl 1995, 2003, 2011 Hopeaa 4kpl 1981, 1989, 1995,1996
Pronssia 4kpl 1980, 1983, 1986, 1988

 

Vastaa