Bouncers ECG:n vieraaksi sunnuntaina

East City Giants saa sunnuntaina 16.6 vieraaksi Mikkeli Bouncersin. Ottelu Bouncersia vastaan alkaa klo. 15:00 Myllypuron urheilupuistossa. Bouncers on nousijajoukkue 1. divisioonaan ja pelaa ensimmäistä kertaa ECG:tä vastaan sitten vuoden 2016.

Bouncers on pelannut tällä kaudella kaksi ottelua, UNC:tä ja Pori Bearsia vastaan. Kummastakin savolaiset ovat kärsineet tappion. ECG taas lähtee toiseen peräkkäiseen kotiotteluunsa takanaan voitto UNC:stä. Ottelu on ehdottomasti tärkeä kummallekin ennen juhannustaukoa. Bouncers taistelee ensimmäisestä voitosta ja ECG taas pyrkii saamaan erinomaisen vauhdin eteenpäin kolmen kierroksen jälkeen ja vakiinnuttamaan hieman asemaa sarjan kärkipäässä.

Bouncersin amerikkalainen vahvistus Chris Hall on uurastanut kummallakin puolella palloa tehokkaasti ja on myös erinomainen erikoispeleissä potkunpalauttajan roolissa. Hänen lisäkseen Bouncers on saanut Kouvola Indiansin hajottua pelaajia Kymenlaaksosta vahvistamaan Mikkelin joukkuetta. Vuoden 2016 Rautamaljan voittanut Bouncers lähtee varmasti Helsinkiin ajatuksissaan voitto ja pisteiden ryöstäminen Jättiläisiltä.

Tähän Jättiläiset varmasti varautuvat omassa leirissään ja lähtevät ottamaan toista voittoa putkeen. ECG:n heittohyökkäys rullasi hienosti Crusadersia vastaan ja Koski heitti ottelussa yhteensä 300 jaardia. Nähtäväksi jää kumpi ECG:n pelinrakentajista pääasiassa palloa heittää, mutta ECG lähtee varmasti jatkamaan tehokasta heittopeliä, yrittäen raivata myös enemmän tilaa juoksupelille ja sen aukeamiselle.

Bouncers on tehnyt alle 10 pistettä per peli tähän mennessä, joten ECG varmasti pyrkii nollaamaan savolaisten hyökkäyksen. Yhtään eivät Jätit voi kuitenkaan aliarvioida Bouncersin joukkueen iskukykyä sunnuntain ottelussa. ECG:ltä on myös useita pelaajia kummaltakin puolelta palloa poissa ottelusta, joten kovaa kamppailua on varmasti luvassa!

East City Giantsin loppukauden otteluihin voi ostaa kausikortin 15€ hintaan! Osta lippu ennakkoon nettisivuilta tai paikan päältä portilta!

TULE PAIKALLE KUN ITÄ-HELSINGIN JÄTTILÄISET ISKEVÄT SAVOLAISIA VASTAAN MYLLYPURON NURMELLA !!

GO GIANTS!!