Artikkelit

Historia
ECG:n lyhyt historiaEast City Giants ry on perustettu 8.10.1979. East City Giants on Suomen vanhin amerikkalaisen jalkapallon seura. East City Giants oli mukana perustamassa Suomen Amerikkalaisen jalkapallon liittoa sekä aloittamassa lajin tuomaritoimintaa Suomessa.Miesten joukkueella on menestyksekäs historia, saavutuksina mm. ensimmäinen epävirallinen SM-turnausmestaruus (Syys Cup 1979) jo ennen SAJL:n perustamista. Tuolloin finaalissa Munkka kaatui niukasti lukemin 6-0.ECG on pelaamiensa 23 kauden aikana saavuttanut yhteensä 13 mitalia pääsarjatasolla (6 kultaa, 4 hopeaa, 3 pronssia). Lisäksi saavutuksiin kuuluu pohjoismaiden mestaruus vuodelta 1986. Myös nuorten sarjoista, cheerleadingistä sekä naisten- ja poikien...
Read more
ECG harjoittelukauteen vahvalla organisaatiolla; mm. Porkka ja Kilpeläinen mukana.

Jo talvikauden harjoitukset aloittaneen seuran pääasiallisena tavoitteena on herättää Itä-Helsingissä samanlainen Giants-henki, josta joukkue tunnettiin sen kultaisilla vuosilla 90-luvun alussa. East City Giants ei ole pelkkä joukkue, vaan elämäntapa. Siitä kertoo valtava määrä yhteydenottoja entisiltä Giants pelaajilta jotka haluavat olla osaltaan rakentamassa uutta ECG:n tulemista.

Read more
ECG palaa jenkkifudiskentille

Viisi Suomen mestaruutta voittanut East City Giants palaa kentille kymmenen vuoden tauon jälkeen. Seura on hyväksytty SAJL:n jäseneksi, ja se käynnistää amerikkalaisen jalkapallon toimintansa uudelleen.

Read more