Uudelle pelaajalle
Kirjoittanut Giant    14.09.2010 22:53    PDF Tulosta Sähköposti

Monesti luullaan, että amerikkalainen jalkapallo on pelkästään isokokoisten urheilijoiden laji, mutta amerikkalaisesta jalkapallosta löytyy edelleen pelipaikka kaiken ikäisille, kokoisille ja kuntoisille pelaajille. Joukkueemme pelaajat ovat pituudeltaan 170-200cm ja painoltaan 70-150kg.

Kunto sekä taitotaso kehittyvät tekemisen myötä, josta pitää huolta suomen paras ja ammattitaitoisin valmennustiimi, johon kuuluu noin 20 alansa huippuosaajaa ja joiden johdolla harjoittelemme viidestä jopa kymmeneen kertaan viikossa. Videoleikkeitä talvikauden harjoitteluista löytyy kohdasta videot.

Vaikka kyseessä onkin vauhdikas kontaktilaji, hyvistä suojista johtuen loukkaantumisriski on alhaisempi kuin esimerkiksi salibandyssä, koripallossa, jalkapallossa tai jääkiekossa.

Amerikkalaisen jalkapallon vuosittaiset kustannukset pelaajalle ovat noin 500-1000 euroa. Hintahaitari on laaja riippuen pelaajan iästä sekä pakollisen urheiluvakuutuksen kattavuudesta. Hinta-arvio pitää sisällään liitolle suoritettavan pelaajalisenssin, pakollisen vakuutuksen, peliasun sekä seuran jäsenmaksun. Seuran jäsenmaksu vahvistetaan yhdistyksen syyskokouksessa ja on noin 200-500 euroa. Jäsenmaksulla rahoitetaan peliasut, harjoitusvuoromaksut, huollosta sekä valmennuksesta aiheutuvat kulut, liitolle suoritettavat joukkueen maksut, erotuomarikulut sekä pääosa pelimatkoista.

Kaudella 2012 harjoitteleminen ja pelaaminen ECG:ssä maksaa 30eur/kk. Maksulla harjoittelijalla on oikeus osallistua kaikkiin ohjattuihin harjoituksiin, joita on viikossa 4-7. Harjoittelumaksun lisäksi pelaajan tulee ostaa SAJL pelaajalisenssi (95eur), sekä vakuutus (250-900eur) joka kattaa amerikkalaisessa jalkapallossa sattuneet hoitokulut. Ennen vakuutuksen ostamista, muista tarkistaa jos sinulla on jo olemassa oleva vakuutus joka korvaa lajista mahdollisesti aiheutuneet hoitokulut.

Ensimmäisenä pelikautena pelaajalle kuluna tulee myös pelivarusteet. Pelivarusteet maksavat noin 300-600 euroa laadusta riippuen. Suurimman yksittäisen kuluerän varusteissa muodostaa kypärä, noin 120-250 euroa jonka laadussa ei kannata tinkiä. Muita kustannuksellisesti suurimpia hankittavia varusteita ovat hartiasuojat sekä pelikengät. Hartiasuojuksia saa 70-200 ja kenkiä 50-100 euron hintaan. Muita suojavarusteita ovat muunmuassa hammas-, polvi-, reisi-, lonkka-, häntäluu- sekä alasuojat. Näiden suojien yhteensä laskettu hinta on noin 50-150 euroa. Pelivarusteita löydät ECG:n yhteistyökumppanin, American Sports Outletin sivuilta.

Pelivarusteita on myös jonkin verran saatavina käytettynä, jolloin kustannukset putoavat huomattavasti. Varusteet kestävät useita vuosia, joten niistä on iloa myös uusille aloittaville pelaajille jos pelaaja päivittää omia varusteitaan paremmiksi jossain vaiheessa tai päättää luopua lajin harrastamisesta.

Muita kuluja joita kauden aikana saattaa tulla ovat erilliset valmennusleirit sekä pelimatkoilla ruokailut. Pelimatkoja pääkaupunkiseudun ulkopuolelle tulee tyypillisesti kolmesta seitsemään, sarjatasosta riippuen.

Jos olet yli 16-vuotias ja kiinnostunut harjoittelemaan kovaa uuden harrastuksen parissa ja hyvässä porukassa, niin ota yhteys valmennustiimimme.