Historia
Kirjoittanut Giant    14.09.2010 22:31    PDF Tulosta Sähköposti

ECG:n lyhyt historia



East City Giants ry on perustettu 8.10.1979. Viimeisimmän kauden amerikkalaista jalkapalloa pääsarjatasolla ECG pelasi vuonna 2001 sijoittuen vaahteraliigassa neljänneksi. Miesten joukkueella on samenestyksekäs historia, saavutuksina mm. ensimmäinen epävirallinen SM-turnausmestaruus (Syys Cup 1979) jo ennen SAJL:n perustamista. Tuolloin finaalissa Munkka kaatui niukasti lukemin 6-0.

ECG on pelaamiensa 23 kauden aikana saavuttanut yhteensä 13 mitalia, joista kuusi on kulta-, neljä hopea- ja kolme pronssimitalia. Lisäksi saavutuksiin kuuluu pohjoismaiden mestaruus vuodelta 1986. Myös nuorten sarjoista, cheerleadingistä sekä naisten- ja poikien lippupallosta ECG on saalistanut useita mestaruuksia ja muita palkintosijoituksia.

ECG jatkaa toimintaansa amerikkalaisen jalkapallon parissa yhdeksän vuoden tauon jälkeen. East City Giants ry hyväksyttiin Suomen Amerikkalaisen Jalkapalloliiton Liiton jäsenseuraksi 10.8.2010.

ECG:n perinteiden ja hengen mukaisesti toiminta keskittyy Itä-Helsinkiin. Pääpainopiste tulee olemaan 16-19 -vuotiaiden nuorten saaminen urheilun ja liikunnan pariin. Seuran tavoitteena on herättää Itä-Helsingissä samanlainen Giants-henki, josta joukkue tunnettiin sen kultaisilla vuosilla 90-luvun alussa. ECG-pelaaja haluaa edelleen olla se, joka muistetaan kovista iskuista loppuvihellykseen asti.

ECG:n sijoitukset 1979-2001

ECG:n sijoitukset 1979-2001

KAUVUOOTTVOITASHÄVTEHPÄÄMSUPISSIJ
-
119791
219803
3198176130632274122
41982961244077363134
5198376116134127123
6198476121049161121
71985743117972084
8198665118989100103
91987
9216139174-355
7
1019889
6
3
151
6784
12
4
1119899913933106182
1219908359488666
1319919
7
2
269138131141
141992141121334170164241
1519931072
125717087161
161994108
1
1
298
103
95
17
1
1719951082382176206162
1819961091316111205182
1919975
2
3127148-2145
20199810
37222296-7466
211999817104328-22426
222000624138993946
232001844192189384
-
yht.
178115
756
458526681917237
ka.8.55.50.32.7218.3127.091.3
11.33.22

 

Mitallitaulukko 1979-2011

Mitallitaulukko 1979-2011

KAUVUO1. SIJA2. SIJA3. SIJA
-
11979East City GiantsMAJSPoli
21980PoliMAJSEast City Giants
31981MAJSEast City GiantsPoli
41982RoostersMAJSPoli
51983RoostersPoliEast City Giants
61984East City GiantsTrojansPoli
71985TAFTPoliRoosters
81986RoostersFT ScotchEast City Giants
91987RoostersTrojansFT Scotch
101988RoostersColtsFT Scotch
111989ColtsEast City GiantsTAFT
121990RoostersRocksNorthern Lights
131991East City GiantsRoostersTrojans
141992East City GiantsTrojansRoosters
151993East City GiantsTrojansRoosters
161994East City GiantsTrojansRoosters
171995RoostersEast City GiantsButchers
181996RoostersEast City GiantsCrocodiles
191997RoostersButchersTrojans
201998RoostersTrojansArctic Sircle Stars
211999RoostersTrojansArctic Sircle Stars
222000RoostersCrocodilesTrojans
232001CrocodilesRoostersTrojans
242002RoostersTrojansCrocodiles
252003TrojansRoostersButchers
262004RoostersTrojansCrocodiles
272005ButchersCrocodilesRoosters
282006ButchersWolverinesCrocodiles
292007ButchersCrocodilesjaguaarit
302008ButchersRoostersJaguaarit
312009ButchersRoostersCrocodiles
322010ButchersCrocodilesWolverines
332011WolverinesCrocodilesButchers

2011

2011 East City Giants pelasi 2-divisioonassa miesten amerikkalaisessa jalkapallossa sijoittuen neljänneksi. Tämä oikeutti kauden päätteeksi jättämään hakemus pykälää korkeammalta sarjatasolta ykkösdivisioonasta. Liittohallitus hyväksyi hakemuksen 6.1.2012 ja kaudella 2012 tuttu musta-keltainen ECG nähdään SAJL:n ykkösdivarissa. Joukkueen kasaaminen on jo hyvässä vauhdissa ja tavoitteena on kasata 50 pelaajan rosteri kesään mennessä.

Ykkösdivari pelataan kuudella joukkueella ja ECG:n vastustajat tulevat olemaan Kouvola Indians, Helsinki 69ers, Nokia Ghosthunters, Pori Bears sekä Sipoon Bulldogs. Kausi alkaa 19.-20.5. kotiottelulla Bulldogsia vastaan ja tarkemmat otteluaikataulut Löytyvät kohdasta OTTELUOHJELMA

Myös ECG:n nuoriso-ohjelma startataan alkavalla kaudella ja joukkue on ilmoittautunut U21 I-divisioonaan. Sarja pelataan turnausmuotoisena ja ECG:n lisäksi sarjaan on ilmoittautunut Oulu Northern Lights sekä Helsinki Wolverines. Sarjassa pelataan ainoastaan neljä ottelua, kaksi kertaa kumpaakin vastusta vastaan. Ottelut pelataan ennen varsinaisen pelikauden alkamista, huhti-toukokuussa. Myös nuorten joukkueen kasaaminen on lähtenyt hyvin liikkeelle.